Kamakura-kausi
Kamakura-kausi (jap. 鎌倉時代, Kamakura-jidai; 1185–1333) on Japanin historiassa ajanjakso, jolloin luotiin perusta Japanin feodalistiselle järjestelmälle. Ajanjakso on saanut nimensä Kamakuran kaupungin mukaan, jonne sotilasjohtaja eli shōgun Minamoto no Yoritomo perusti vuonna 1192 Kamakura-shōgunaatin päämajan.[1] Kamakura-kausi päättyi 1333 kun valta siirtyi tilapäisesti shōgunilta takaisin itse keisarille.
Yoritomo perusti oman sotilashallintonsa (bakufu) keisarillisen hovin rinnalle saavutettuaan ratkaisevan voiton Taira-klaanista Dannouran taistelussa vuonna 1185. Vuonna 1192 Yoritomo sai virallisen arvonimen shōgun. Yoritomon kuoleman jälkeen seuraavien shōgunien asema kuitenkin heikkeni, ja todellista valtaa piti bakufussa Hōjō-klaani. Kamakura-kauden aikana sotilasluokka kohosi tärkeimmäksi yhteiskuntaluokaksi. Sen tärkeimpiä arvoja olivat taistelutaito, velvollisuus, uskollisuus ja rohkeus. Sekä rituaali-itsemurha seppuku että miekan kultti nousivat tärkeiksi. [1]
Kamakura-kautta pidetään Japanin keskiajan alkuna – myös Muromachi-kausi lasketaan keskiaikaan. Kamakura-kauden sanotaan myös aloittaneen Japanin feodaalisen kauden.[2] Silloin keisarilla ja hovilla oli käytännössä vain seremoniallinen asema. Aatelisto piti käsissään todellista valtaa niin sotilaallisissa kuin siviiliasioissakin.
Buddhalaisuuden nousu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kamakura-kaudella buddhalaisuus tuli suosituksi Japanissa. Kurinalaisuutta, keskittymistä ja suoraa toimintaa korostavan zen-buddhalaisuuden vaikutusvalta kasvoi, sillä se vastasi hallitsevan soturiluokan arvoja. Samaan aikaan Toden puhtaan maan ja Nichiren-buddhalaisuuden uudet uskonlahkot saivat runsaasti seuraajia tavallisen kansan parissa.[1]. Voi olla että epävarmat ajat, väkivalta ja pessimismi saivat ihmiset etsimään lohdutusta lupauksista kuolemansa jälkeisestä elämästä. Uudet lahkot, zen ja jodo-shu, keräsivät kannattajia.
Suhteet ulkomaihin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Japanin suhteet Kiinaan olivat katkenneet 900-luvun puolivälissä, kun Heian-hallitus sulkeutui ja keskittyi sisäisiin asioihin, ja Kiinaa vallinnut Tang-dynastia heikkeni. Vähäistä kaupankäyntiä häiritsivät japanilaiset merirosvot. 1268 tuli tieto vallan vaihdoksesta Pekingissä: Kublai-kaani joukkoineen hallitsi nyt Kiinaa, ja halusi myös Japanin alistuvan valtaansa.
Mongolit hyökkäsivät Japaniin useita kertoja vuosina 1274–1281. Heillä oli parempi aseteknologia ja paremmat laivat, mutta Japani kykeni vaivoin torjumaan mongolihyökkäykset.[3] Hyökkäysten torjunnassa auttoi ”jumalan tuuli” (kamikaze) eli taifuuni, joka upotti vihollisen laivaston. Mittavat puolustustoimet mongolien hyökkäyksiä vastaan aiheuttivat kuitenkin huomattavan taloudellisen taakan, joka heikensi jo ennestään vaikeuksissa ollutta hallintoa.[1] Torjuntavoitto johti sisäisiin levottomuuksiin, kun uhrauksia isänmaan eteen tehneet tavalliset kansalaiset vaativat palkkiota, eikä shōgunaatilla ollut varoja sellaiseen.
Sisällissota ja Kamakura-kauden loppuminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Shōgunaatin valtakausi päättyi, kun keisari Go-Daigo nousi kapinaan shōgunaattia vastaan vuonna 1331. Sitä seuranneet sisäiset valtataistelut johtivat bakufun romahtamiseen vuonna 1333.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e The Editors of Encyclopaedia Britannica: Kamakura period Encyclopedia Britannica. Viitattu 6.3.2021. (englanniksi)
- ↑ Kamakura and Muromachi Periods Japan: A Country Study. Library of Congress, 1994.
- ↑ Mongol Invasions Japan: A Country Study. Library of Congress, 1994.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kamakura-kausi Wikimedia Commonsissa
